Näin sujui CS:GOn eSM-Liigan ensimmäinen viikko

CS:GOn eSM-Liigan Mestaruussarja alkoi ensimmäisen kautensa osalta viime viikon tiistaina. Liigan avausviikolla pelattiin yhteensä kahdeksan ottelua, joista viimeisin päättyi sunnuntai-iltana.

Paras kahdesta -periaatteella pelatuista otteluista voidaan nostaa esille esimerkiksi Conquer Gamingin, AHJO Esportsin ja TMVG RCTICin otteluvoitot: Conquer Gaming ja AHJO Esports nousivat molemmat otteluidensa voittoon pistein 16-4 ja 16-7. TMVG RCTIC taasen peittosi KOVA Akatemian kahdella 16-4-erävoitolla.

Kauden avausviikon tulokset olivat kokonaisuudessaan seuraavanlaiset:

Koska kyseessä on liigan ensimmäinen kausi, ovat tällaiset, varsin selvät otteluvoitot odotettavissa. Monet joukkueista kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa, ja näiden väliset tasoerot paremmin selvillä kauden lopuksi.

Joukkueet pelaavatkin nyt kevätkaudella selviytymisestään, sillä Mestaruusliigan nykyinen 18 joukkueen koko kutistuu syyskaudella kahteentoista joukkueeseen. Kevätkauden päätteeksi sen kaksi huonoiten menestynyttä joukkuetta putoavat suoraan liigan 1. Divariin ja kahdeksan seuraavaa karsintaturnaukseen, jossa nämä taistelevat Mestaruusliigan paikoista 1. Divarin parhaimmistoa vastaan.

Toki Mestaruusliigan parhaimmille on luvassa muutakin kuin pelkkä jatkopaikka, sillä nämä taistelevat kauden pudotuspeleissä osuudestaan liigan 10 000 euron palkintopotista.

Tämän viikon otteluaikataulu on kokonaisuudessaan seuraavanlainen:

7.3.
klo 19:00: TMVG RCTIC vs Team DNZ
klo 20:00: Conquer Gaming vs BlueWhites

8.3.
klo 19:00 AHJO Esports vs TLB - www.twitch.tv/esmliiga
klo 20:00: Northern Legacy vs YMCA Esports

10.3.
klo 19:00: VISU vs ISO Esports - www.twitch.tv/esmliiga
klo 19:00: Team Unison vs Pyhän Ilona
klo 19:00: Exen Esports vs Enhanced Esports

13.3.
klo 19:00: LUMI Esports vs Roots Gaming
Kuva: ESML